Kulttuuripääkaupungin varjossa

Turku on valittu Suomen ehdokkaaksi kilpailemaan vuoden 2011 toisesta Euroopan kulttuuripääkaupungin paikasta. Toisaalla valmistaudutaan täysillä kulttuuripääkaupunkivuoteen. Toisaalla taas tehdään talous- ja tilankäyttöpäätöksiä, jotka tekevät kulttuurin syntymisen, elämisen ja toimimisen aina vain hankalammaksi.

Ammattikorkean koulutusmenoista leikkaaminen on kaatumassa raskaimmin taideopiskelijoiden niskaan. Kohta tilanne on sellainen, ettei uusia taiteilijoita saavu enää Turkuun ei opiskelemaan eikä asumaan. Vanhat taiteilijat puolestaan muuttavat pois ilmapiirin synketessä ja työtilojen puutteen jatkuessa. Kaupungissa, jossa on ennestään huutava pula työtiloista, taiteilijoita ajetaan pihalle olemassa olevista. Tilalaitoksen virkamiehet tekevät vain työtään, mutta osoittavat työssään käsittämätöntä kulttuurisokeutta.

Kulttuurisesti arvokkaimmat kaupungin omistamat rakennukset on pantu myyntiin. Niissä toimivat kulttuurin tekijät joutuvat etsimään itselleen uusia tiloja jo entuudestaan mahdottomassa tilanteessa. Uusia työtiloja ei osoiteta edes taivasalle jääville taiteilijoille, puhumattakaan siitä että vastattaisiin tilan todelliseen tarpeeseen. Kaupungin kaavoituspäätökset ja tilalaitoksen päätökset pistävät taidetiloiksi sopivat tilat myyntiin tai purkuun. Jonain päivänä, kun huomataan taidetilojen todellinen tarve ei kaupungilla ole enää omistuksessaan sopivia. Uutta on silloin pakko rakentaa. Se tulee kalliiksi.

Turussa ollaan yhdistämässä kouluja suuriksi yksiköiksi ja lakkauttamassa sivukirjastoja. Samalla, kun ollaan huolissaan lasten lukuharrastuksen vähenemisestä, ollaan nostamassa lukemisen kynnystä juuri nuorimpien kohdalla. Uuden pääkirjaston hinta tuntuu olevan liian suuri. Se kohdistuu lapsiin ja vanhuksiin, niihin jotka ovat riippuvaisimpia lähikirjastoistaan. Suuret kouluyksiköt taas eivät ole hedelmällisiä kasvuympäristöjä. Eivät kulttuuriarvoille eivätkä lapsille. Kulttuuriarvot taas ovat niitä arvoja, jotka estävät yhteiskuntaa ihmisiä liukumasta kohti rasismia ja muita sosiaalisen pahan olon merkkejä. Tuskinpa kaupungin ainoan puhtaasti taideaineisiin erikoistuneen lukion integroiminen toisen koulun kanssa parantaa taideopetusta keskiasteellakaan.

Olemme keränneet kulttuuripääkaupungin varjopuolesta kertovia linkkejä tälle sivulle. Jos teillä on lisättävää listaan, niin lähettäkää niitä meille osoitteeseen: turkupalaa (at-merkki) salaliitto.fi

Taideakatemian leikkauksia vastustamaan nousseen kansanliikkeen sivusto (sisältää linkkejä eteenpäin):
http://www.pro-taideakatemia.com/

Kulttuurikeskuksen tilojen ja toiminnan turvaamiseksi toimivan liikkeen sivut:
http://www.prokulttuurikeskus.fi/

Lehtiartikkeli taideakatemian leikkauksista:
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts...

Lehtiartikkeli paneelikeskustelusta pro-taideakatemia mielenosoituksen yhteydessä 28.5.2007:
http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts...

Varsinais-Suomen Bändiyhdistyksen adressi koskien harjoitustilojen puutetta:
http://vasb.fi/addressi/vetoomusinfo.php

VASB ry:n kotisivut:
http://vasb.fi

Kaupungin lupauksia vuoden 2001 Taidekapinan jälkimainingeissa:
http://www.artemix.net/artemix-arkisto/main26db7.html?id=1120&kid=9&arkisto=1

Jokikadun taiteilijayhteisöä tyhjennetään:
http://verstas.vuodatus.net/blog/581119

Taiteilijoiden blogi Turun tilanteesta (linkkejä eteenpäin):
http://verstas.vuodatus.net

Tyhjillään olleen kaupungin omistavan kiinteistön kesällä 2006 taidetiloiksi vallanneiden sivusto:
http://personal.inet.fi/taide/ratapiha/

Valtauksesta kertova lehtiartikkeli:
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=...

Ratapihan tilat vallattiin myös kesällä 2007:
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=...

Valtaajien vastine apulaiskaupunginjohtajan lausunnolle:
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=...

Ratapihan valtaajien tiedote:
http://takku.net/article.php/20070608100647799

Lisää tietoa Turussa kesällä 2007 kulttuuritiloiksi vallatuista taloista:
http://www.murros.net/index.php?option=com_content&task=view&id=414&Itemid=28

Tilansa menettävän Turun Ylioppilasteatterin kotisivun (paljon linkkejä kaupungin tilapolitiikkaa koskeviin lehtiartikkeleihin):
http://www.turunylioppilasteatteri.fi/content.php?menucat=newssub&page=news.php

Kirjastotoimenjohtajan mielipide sivukirjastojen lakkauttamisesta:
http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=...

Kaupungin budjettikokouksen puheenvuoro, joka käsittelee useita esille tuotuja epäkohtia:
http://nanakorpelainen.net/kirjoituksia_puheenvuoro_budjettikokouksessa.html

Lehtiartikkeli Barkerin tehdasalueen kaavoituspäätöksestä (alueella mm kulttuuritiloja ja -toimintaa):
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=...

Vuoden 2004 kaavailuja Barkerin alueelle:
http://www.pikininimeri.fi/sivut/yo_lefti.htm

Turku alakulttuuripääkaupungiksi liikkeen sivut:
http://www.turku2011.info

Lehtiartikkeli kulttuuriyhteisöjen edustajien ja taiteilijoiden paneelista helmikuussa 2007:
http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=...

Opetusministeriön tuore muistio, joka esittää opiskelijapaikkojen rankkaa karsimista Suomen korkeakouluissa vuosina 2007-2012. Koska paikkamuutoksia mitataan oman alan työllistymisellä karsiutuisi taideoppilaistosen paikkamäärä eniten:
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2007/Koulutus_ja_tutkimus_2007x2012.html

Ehdotus Turun oppilasverkon tarkistamisesta  perusopetuksessa ja lukioissa 2007-2015 (pdf)
http://www05.turku.fi/ah/ol/2007/0321004x/Images/518018.pdf

Viimeiseksi Turun kulttuuripääkaupunkihankkeen viralliset sivut:
http://www.turku2011.fi

Stats